Palaute

Palautetta kaipaa kaikki ja niin myös me. Palvelu on täysin uusi eikä missään nimessä edes täysin valmis. Mikäli olet hyppäämässä tanssin pyörteisiin tai jo tehnyt sen niin älä epäröi antaa palautetta.

Kaikki huomiot sekä kehitysideat otetaan enemmän kuin ilolla vastaan. Mikä sen hienompaa kuin tehdä palvelusta yhdessä teidän jäsenten kanssa parempi paikka. Pelaajat jos ketkä tietää ja huomaa mahdolliset epäkohdat ja kehitysideat. Muista ettei ole olemassa huonoa ideaa tai palautetta.

Onko mielessäsi esimerkiksi jotain kappaleita joita haluaisit kuulla tanssiessa. Tai ehkä jokin vaatekappale tai tietyn värinen hattu puuttuu laajasta valikoimasta. Olisiko sinulla ehkä jokin idea kuinka tehdä keskustelualueesta entistä mukavampi paikka viettää aikaa.

Oli mielessäsi sitten jokin ihan pieni yksityiskohta tai joku isompi kokonaisuus niin kerro se, ehdottomasti. Tehdään tästä yhdessä pienin askelin paras paikka tanssia sekä keskustella. Tehdään tästä juuri sinun sekä muiden jäsenten näköinen paikka. Paikka jossa juuri sinä sekä muut jäsenemme viihtyy. Paikka jonne jokainen tulee mielellään uudelleen, sekä viettää aikaa.

Muista myös ettei palautteen tarvitse olla aina epäkohta tai kehitysidea. Otamme enemmän kuin mielellään vastaan myös positiivista palautetta sekä mielipiteitä. Parhaat mielipiteet sekä palautteet tullaan lähettäjän luvalla julkaisemaan jossain muodossa sivuillamme.

Löytyikö tanssilattialta tai keskustelualueelta kumppani. Nämä jos mitkä on niitä tarinoita joista haluamme kuulla, joten laita ehdottomasti palautetta tulemaan. Nämä on mahtavia tarinoita ja saa meidät jaksamaan jatkamaan. Myös näitä voidaan julkaista sivuillamme, mutta tietenkin vain asianomaisten luvalla.

Ei muuta kuin pelaamaan, tanssimaan ja keskustelemaan. Mikäli huomaat pelin tiimellyksessä jonkin mieltä askarruttavan asian niin ole tosiaan yhteydessä. Palvelu on vasta tuore joten parannuksia on varmasti tulossa vielä paljon ja mikä sen mukavampaa kuin tehdä niitä yhdessä. Te ehdotatte ja me tietenkin parhaamme mukaan toteutetaan.